lauantai 6. huhtikuuta 2019

Viides viikko Virossa

Toiseksi viimeinen viikko takana... vielä yksi jäljellä. Tällä viikolla on tullut vietettyä tosi paljon aikaa muiden Suomalaisten vaihtareiden kanssa, kun heitä tuli maanantaina vielä pari lisää. Tätäkin päivitystä kirjoittelen nyt heidän kämpällään, kun en eilen enkä tänään ehtinyt kirjastoon (missä siis yleensä käyttelen tietokonetta). Meidän oli tarkoitus jopa lähteä nyt tänä viikonloppuna yhdessä sinne Latvian Riikaan ja ehdimme varailla matkatkin, mutta samaan hengenvetoon koko homma pitikin perua toisten terveydellisten syiden takia. Mutta ei se mitään, eiköhän sinnekin vielä joskus kerkeä lomailemaan :)

Viikko sitten lauantaina nousin aikaisin ylös ja lähdin aamuisessa auringonpaisteessa juoksulenkille jo tutuksi tulleeseen Toomemäen puistoon. Osuin juuri sopivasti puiston eräällä näköalatasanteelle kuuntelemaan Raatihuoneen torin kellotornista kantautuvaa aamubiisiä. Kellotornista soitetaan siis päivittäin ainakin pariin otteeseen sellaisia ihme kilinä-kälätys-kello-musiikkia :D Se on oikeasti aika kaunista. Ainakin luo tunnelmaa. Kotona taas jatkoin balettistudio-projektini vesivärimaalauksia jonkin verran. Lauantaina sitten iltapäivällä tapasin vaihtari-toverin supermarketilla ja shoppailimme ruoka-aineksia pizzaan ja mokkapaloihin. Earth Hour -illan kunniaksi olimme siis suunnitelleet kokkailevamme ja syövämme hyvin kynttilänvalossa. Ruuan laittaminen onnistui kyllä tosi hyvin ja vedin itseni ihan liian isoon ähkyyn, mutta tulitikut unohdimme ostaa, niin tunnelmallinen kynttiläillallinen vaihtuikin puhelimen taskulamppu -valaistukseen.



Sunnuntaina vietin aika rauhallista päivää, mutta koska sää oli tosi kaunis ja aurinkoinen, lähdin melko pitkälle kävelylle. Löysin itseni lopulta Botanical Gardenin ulkopuutarhasta, kun paikkaa ohittaessani huomasin söpön kissan kiertelemässä kukkapenkkejä. Kulutin aika pitkän tovin kissaa silitellessä ja sain sen käsityksen, että se oikeasti asui puutarhassa, koska lähtiessäni se päästettiin rakennukseen sisälle. Virolaiset taitavat olla melkoisia kissa-faneja, sillä tuo oli nimittäin jo kolmas julkinen rakennus Tartossa, jossa käsitykseni mukaan asustelee oma kissa. Iltasella kävin leffassa katsomassa uuden version Disneyn Dumbosta, tykkäsin kovasti.


Maanantai alkoi koulussa piirustustunnilla, jossa jatkoin loppuun kerran aikaisemmin aloittamaani "asetelmaa" kipsipäästä. Olen siihen ihan tyytyväinen, vaikka ihan täydellisesti samanlaista en kuvastani saanut, kun kulma mistä päätä tarkastelin oli tosi haastava. Ruokailun jälkeen oli vielä kolmeen asti maalaamista, missä tehtiin samaa asetelmaa, jonka olin jo kerran tehnyt mustavalkoisilla sävyillä. Tällä kertaa sain käyttää värejä, mutta en siveltimen vetoja vain pelkästään pensselin kärjellä  pisteitä. Sen jälkeen lähdinkin samantien keskustaan ja linja-autoasemalla, sillä äitini ja tuon eräs ystävä tulivat tänne Tartoon vierailulle muutamaksi päivää. Olin varannut heille huoneen samasta hostellista, kuin missä itse asun. Oli ihan mukavaa esitellä tätä uutta "kotikaupunkia", kun kuitenkin tietämystä on ehtinyt näiden viikkojen aikana jo jonkin verran kerääntyä. Illan aikana kävimme syömässä ja katsomassa vähän miltä se vanha kaupunki näyttää, mutta ei ihmeempiä kun kaikki olivat aika väsyneitä :D



Tiistaina menin saven muovaamisen tunneille aamulla, tarkoituksena jatkaa sitä oman käden näköispatsasta. En tälläkään kertaa muistanut kuvata koko hommaa ollenkaan.. yritän saada teokseni valmiiksi ensi viikolla, sitten otan siitä kuvia! Saven muovaaminen on ollut ihan mukavaa, mutta ei rehellisesti sanottuna ole inspiroinut minua niin paljon kuin olisi ehkä pitänyt. Tunti loppui jo odotettua aikaisemmin, eikä minulla ollut mitään muuta lukujärjestyksessä loppupäivälle, joten lähdin taas kohti keskustaa ja opastamaan äitiä ja tuon kaveria mielenkiintoisiin paikkoihin. Esittelin heille Toomemäen puiston ja kohtasimme siellä ison lauman suomalaisia turisteja. Linnut lauloivat ja aurinko paistoi. Kävimme katsastamassa Kauppahallin, kun en itsekään ollut huomannut sitä aiemmin (iso halli, missä siis myydään esim. tuoreita kasviksia ja raakaa lihaa) ja erään kirpparin, josta löysin uuden takin itselleni. Illemmalla menimme syömään Aparaaditehtaaseen, mikä on oikeasti varmaan suosikkiravintolani täällä. Loppuillan käytin vesivärimaalausteni jatkamiseen ja edistyin hyvin.




Keskiviikkona ei aamu alkanutkaan koululla, vaan Kansallismuseolla (josta olen aiemminkin kirjoittanut). Meidät kaikki neljä suomalaista vaihtaria oli osoitettu sinne yhdeksäksi, mutta olimmekin tunnin liian aikaisessa ja saimme odotella opettajaa ja muita oppilaita melko pitkään. Emme saaneet ihan selville, että oliko museovierailulla jokin tarkempikin agenda, mutta menihän se aika siinäkin mukavasti kun kierteli näyttelyitä. Hoksasin, etten ensimmäisellä vierailukerrallani ollut edes huomannut kaikkia näyttelyhuoneita. Koululle menimme bussilla ja suoraan ruokailuun. Maalaustunnin alkaessa huomasin tehtävänä olevan taas saman asetelman maalausta, niin tein nopean päätöksen lähteä taas leikkimään matkaopasta äidilleni :D Jätin talvitakkini kierrätyskeskuksen lahjoituslaatikkoon, kun päätin etten jaksa raahata sitä enää takaisin Suomeen viikon päästä. Vähän harmittaa, se oli kaunis ja hyvä kirpparilöytö aikoinaan. Tapasin taas muut vaihtarit illalla ja varasimme matkat Riikaan, mutta kuten alussa jo kerroin niin jouduimme perumaan ne jo torstaina.



Torstaina minulla oli maalausta aamulla 3,5h kuten jo tavaksi on muodostunut. Luokassa ei ollut ketään muuta, joten sain keskittyä työskentelyyn ihanan rauhassa. Tein saman asetelman nyt kolmannen kerran, mutta tällä kertaa kubistiseen tyyliin. En ole ikinä maalannut mitään kubistista, mutta luulen oikeasti, että tulevaisuudessa voisin paneutua tähän tyylilajiin enemmänkin. Olin aika tyytyväinen lopputulokseen ja opettajakin sanoi, että maalaukseni voisi olla hyvä esimerkki muille oppilaille. Seuraavilla maalaustunneilla siirryn sitten kai johonkin uuteen aiheeseen, sillä olen nyt suorittanut kolme tapaa kuvata kysesistä asetelmaa. Äitini ja tuon ystävä olivat aamulla jo lähteneet takaisin kohti Suomea, niin keskityin sitten kotona taas vesivärijuttuihin. Ilta meni muiden vaihtareiden kanssa hengaillessa :D


Perjantaina oli sitten taas piirtämistä, mutta ei mitään kovin kiinnostavaa totta puhuen. Taas asetelma.. jonka olin jo tehnyt. En oikein muuta osaa niistä tunneista kertoakaan. Ulkona oli tosi lämmin ilma ja kuuma auringonpaiste, jotka houkuttelivat enemmän.. Koulun jälkeen pyörin vaihtareiden kanssa ja kävimme vähän kaupoilla. Raatihuoneen torin kuuluisaan "suutelevat opiskelijat" patsas/suihkulähteeseen oli laitettu nyt ensimmäistä päivää tälle vuotta vedet kulkemaan. Se oli tosi lumoavaa katseltavaa, kun auringonsäteet osuivat virtaavaan veteen ja juuri sopivasti kellotornista kuului taas kilinä-kälätys-musiikkia. Kevät on ottanut nyt kunnolla harppauksen eteenpäin ja ihmisiä alkaa näkymään aina vaan enemmän ja enemmän katukuvassa, kun ulkona tarkenee olla ilman turkishaalaria. Illaksi haimme pitsat kaikille ja menimme viettämään iltaa yhden vaihtarin kotiin.




Ja tänään onkin sitten taas lauantai. Päivä on mennyt aika leppoisasti, toki tärkeimpänä pitää muistaa eduskuntavaalien ennakkoäänestys! Täällä Tartossa on Suomen kunniakonsulaatti, jossa oli ennakkoäänestyspiste ja menimme sinne porukalla suorittamaan kansalaisvelvollisuuksiamme :D Näytti paikalle osuneen muitakin suomalaisia. Raatihuoneen torilla oli jonkinlainen puolustusvoimien tapahtuma meneillään, sieltä löytyi livemusiikkia ja panssarivaunuja. Saa nähdä mitä nyt vielä illalla ja huomenna tapahtuu, mutta tällä hetkellä kaikki on tosi jees. Seuraavaan kertaan siis!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti