tiistai 13. maaliskuuta 2018

Näytön eteneminen

Tiistai 13.3

Heräsin aamulla melko huonovointisena, mutta päätin kuitenkin lähteä kouluun edes siksi aikaa, että saan maalauspohjan valmiiksi. Lähdin kotoa myös tarkoituksella vähän etuajassa, jotta ehdin tehdä töitä rauhassa ennen muiden oppilaiden tuloa. Lopetin työt ruokailun jälkeen ja tulin kotiin, mutta ennen sitä ehdin kuitenkin saada maalauspohjan valmiiksi ja luonnostella asetelman sille hiilellä. Seuraava vaihe olisikin siis jo maalauksen aloittaminen, mutta se sai jäädä seuraavaan kertaan. Luulen, että huomenna pidän sairastamispäivän kotosalla ja tulen sitten (toivottavasti) jo terveempänä torstaina jatkamaan maalausta.
Näyttöpäiväkirjan tehtävänannossa luki, että jokaisesta päivästä tulisi kirjoittaa ylös jotain huomioita, mutta en koe sen suurempia älynväläyksiä tänään saaneni kuin sen, että kannattaa levätä :-D


Torstai 15.3

Lepäämiseen käytetyn keskiviikon jälkeen olin koulussa puoli kahdeksan aikaan aamulla. Ensimmäisenä kiersin nopeasti katsomassa millä mallilla muiden työt olivat ja aloitin sitten heti maalaamaan omaani, sillä olin tietenkin jonkin verran jäljessä. Lätkin pohjalle hyvin vapaalla kädellä pohjavärejä, jotta saisin jonkinlaisen käsityksen ja selvyyden siitä mistä työstäminen kannattaisi aloittaa. Päätin keskittyä ensimmäisenä pannuihin.
Asetelmaa tarkastellessa huomasin kuinka vinossa ja väärin kaikki mittasuhteeni ja esineet olivat, mutta rehellisesti sanottuna en niitä jaksanut pahemmin korjailla (ainakaan vielä). Tämä sairastaminen osui aika pahaan saumaan, kun energiatasot eivät oikein tunnu riittävän. Sain kyllä muutamia hyviä näkökulmia ja korjausehdotuksia tämän näytön toiselta arvioijalta, joka tänään oli paikalla seuraamassa työskentelyämme. Keskityn niihin asioihin huomenna.





Perjantai 16.3

Aloitin työskentelyn koulussa noin 8:20 aamulla ja lähdin kotiin kahden aikoihin iltapäivällä. Yritin saada mahdollisimman paljon aikaan noiden tuntien aikana, jotta ensiviikolle jäisi suurimmilta osin viimeistelyjä ja päällimäisten maalikerrosten tekemistä.
Taustaa en ehtinyt aloittaa ollenkaan, enkä kyllä vielä tiedäkään millä sävyillä sen tekisin. Asetelman taakse ei jää kovin paljon tyhjää tilaa, mutta kuitenkin sen verran, että se vaatii tarkkaa pohdintaa. Mietin jotain tummanvihreää väriä, sillä kankaissa on niin paljon punaista, että vastavärin lisääminen toisi tasapainoa. Ihastuin kyllä kirkkaaseen vaaleanvihreäänkin, mitä on pieni kaistale aivan kuvan alareunassa. Luulen kuitenkin, että tummat sävyt sopisivat tähän maalaukseen paremmin. Värejä on jo muutenkin niin paljon - koko sateenkaari edustettuna :-D
Varasin optimistisesti näytön arviointikeskustelun keskiviikolle ja toivon vain tämän valmistuvan siihen mennessä. Tiistaina pitää vielä kesken päivän lähteä työhaastatteluun, mitä en tietenkään muistanut ottaa etukäteen huomioon..


Maanantai 19.3

Olin koulussa jo 7:20 aamulla, koska ajattelin käyttää kaiken mahdollisen ajan hyödyksi. Aamut ovat myös usein niitä päivän rauhallisimpia hetkiä, joten tykkään työskennellä silloin kun ei ole mitään ylimääräistä hälyä. Ajankäyttöni arviointi meni kuitenkin vähän pieleen, sillä yllättäen sainkin maalauksen tänään valmiiksi :-D yllätin itseni positiivisesti. Tekemistä oli kuitenkin vielä niin paljon, että olin varma maalaamisen venyvän vielä tiistaille.
Päänvaivaa tänään tuottivat kankaat sekä pöydän päällä oleva kannu. En ole niiiiin älyttömän tyytyväinen kannun tai valkoisen kankaan lopputulokseen, mutta kokonaisuudessaan maalaus on mielestäni ihan jeesjees. Päätin tehdä taustan vihreällä, kuten etukäteen suunnittelinkin. Viimeistelin myös kaikkia kohtia kauttaaltaan - tuskin yksikään neliösentti jäi tänään koskematta. Kotiin lähdin ennen kahta iltapäivällä. Kirjoitin jälkimotorolan ja itsearvioinnin, ja nyt päivitän tämän blogin. Eli arviointia vaille valmis näyttö 8).







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti