maanantai 12. maaliskuuta 2018

Havainnon ja ilmaisun näyttö

Tänään eli maanantaina 12.3 aloitimme opiskelujemme toisen näytön, tällä kertaa Havainnon ja ilmaisun toteuttamisen kurssilta. Näytön tehtävänä on teoksen tekeminen työsalissamme olevasta asetelmasta itse valitsemallaan menetelmällä. Itse olen tällä hetkellä hieman sairaana (kurkku kipua, yskää ja lievää kuumetta) ja toivon ettei se vaikuttaisi tähän näytön tekemiseen. Voi olla, että en aivan pysy aikataulusuunnitelmassani, jos olo huononee enkä pääse kouluun asti. Toivottavasti niin ei kuitenkaan kävisi vaan särkylääkkeet tehoaisivat tarpeeksi nopeasti. Työskentelyprosessista on kuitenkin kirjoitettava tänne blogin puolelle sekä näyttöpäiväkirjaan joka päivä.

Esimotorola:

1. Mitkä ovat tämän prosessin tavoitteet?
 - Tavoitteeena on saattaa valmiiksi näyttötyö havainnon ja ilmaisun kurssilta. Tehtävänä on toteuttaa asetelma valitsemallaan tavalla; itse maalaan sen öljyväreillä.
- Tavoitteena on myös pysyä itse laaditussa aikataulussa ja tehdä parhaansa, jotta lopputulokseen olisi itsekin tyytyväinen
-  Oppimistavoite on asetelman jäljentämisessä öljyväreillä; kuinka saada valot ja pintojen heijastukset kuvaan?

2. Mikä on asiakkaan ja tiimin rooli tässä prosessissa?
- asiakasta ei ole, eikä tässä ole kyseessä tilaustyö. Myöskään varsinaista tiimiä ei ole, koska kaikki tekevät itsenäistä työtä, mutta varmasti kaikki kiertävät kommentoimassa toisten töitä oman työskentelynsä ohessa  - kuten aina.

3. Mitä teoriatietoja tässä prosessissa sovelletaan?
- Ainakin rajaamisen ja sommittelun tietoja; mitä ottaa kuvaan mukaan ja mitä jättää ulkopuolelle? Saako kuvan rajattua ja esineet aseteltua kultaisen leikkauksen mukaisesti?

4. Mitä taitoja tässä prosessissa harjoitellaan?
- realistisen kuvan toteuttamista, kolmiulotteisuutta, pintoja, heijastuksia, sekä valoja ja varjoja maalaamalla.

5. Miten tämä prosessi vie meidät kohti visiotamme ja päämääräämme?
- Toivon mukaan tämä näyttö opettaa uusia asioita asetelmamaalauksesta. Odotan mielenkiinnolla heijastusten luomista.
- Ehkä prosessi opettaa myös aikataulutusta ja katsomaan työskentelyprosessia järjestelmällisesti.

Työsuunnitelma:

Toteutan näytön maalaamalla 60x73cm kiilakehys pohjalle öljyväreillä. Rajaan asetelmasta itselleni sopivan kohdan ja pyrin siihen, että työ on varmasti valmis 20.3 mennessä.

Aikataulu:

Tänään eli näytön ensimmäisenä päivänä tein luonnoksia vihkoon, jonka sain aamulla opettajalta. Samaan vihkoon kirjoitin suunnitelmat työskentelyn etenemisestä ja joita nyt kirjoitan puhtaaksi tänne blogin puolelle. Aloitin myös maalauspohjan tekemisen.

Huomenna eli ti 13.3 jatkan pohjan tekemisen loppuun ja aloitan myös itse työn. (Olettaen siis, ettei tämä tauti pahene ja kykenen tulla kouluun).

Ke 14.3 klo 8-12 on varattu tuotantoklubin juttuja varten, mutta toivon mukaan sen jälkeen pääsen takaisin kiinni tähän näyttöön.

Torstaina, perjantaina, maanantaina ja tiistaina pyrin työstämään maalaustani sen vaatimalla tahdilla, jotta se on valmis 20.3 mennessä. Tiistaina 20.3 minulla on puolenpäivän aikoihin työhaastattelu, joka täytyy muistaa ottaa myös huomioon.

Lyhyt tiivis kuvaus siitä mitä teen näytössä:



<-- Tässä on suurinpiirtein se rajaus, jonka mukaan teen maalaukseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti