perjantai 23. maaliskuuta 2018

Irvikissa & muita projekteja

Keskiviikkona ja torstaina jatkoimme Sinin kanssa Irvikissan valmistusta, sekä suunnittelimme muita samaan projektiin liittyviä juttuja. Työskentelimme aika vauhdilla, sillä kissanpää on nyt suurimmilta osin valmis - pientä fiksausta vielä pidikkeiden kiinnitykseen (?). Ennen lomaa pää oli siis edennyt siihen pisteeseen, että olimme saaneet kanaverkkokehikon päällystettyä teipeillä ja muotoiltua kokonaisuuden sopivaksi. Keskiviikkona aloitimme spraymaalaamalla päälle pohjavärin ja siitähän tuli tummanpunainen; lopputulos oli vähintäänkin karmiva.


Torstaina meillä sitten oli käytössä jo hiukan sopivamman väriset spraymaalit, eli vaaleanpunainen ja violetti. Vedimme niillä kerrokset punaisen päälle ja värien kuivumisen jälkeen aloimme työstää yksityiskohtia akryylimaaleilla. Ensin maalasimme silmien kohdat vihreänkeltaisella, sitten hampaita valkoisella ja violetteja raitoja sienellä tuputtamalla. Suun sisustasta tuli tummanpunainen ja nenästä vaaleanpunainen. Liimailimme myös repsottavia teipinpätkiä puuliimalla.




Sitten vain lisäilimme yksityiskohtia, tarkensime asioita ja valokohtia. Aloitimme maalauksen kahdeksalta aamulla ja olimme valmiit puoleen päivään mennessä. Irvikissaan piti myös saada kaksi tukikeppiä, joiden varassa pään tulisi leijua ilmassa. Sahasimme kepit pitkästä harjanvarresta ja ne menimme lavastuksen tiloihin kiinnittämään uretaanilla. Uretaani kuivui noin puolitoistatuntia, minkä jälkeen pää pysyi jo niiden varassa suunnitellusti. Sitä pitää ehkä kuitenkin lisätä vielä vähän ensiviikolla, jotta pitävyys oli parempi. Muuten Irvikissa siis on valmis! Olimme molemmat lopputulokseen tyytyväisiä.

Jäin itse vielä neljään asti kouluun suunnittelemaan samaan projektiin kuuluvia piirroksia/vesivärimaalauksia, joista pitäisi tulla heijastettavat taustat samaan esitykseen, mihin tämä Irvikissakin menee. Neljältä taasen planeettaprojektimme ryhmä lähdimme kohti Kontionlahden observatoriota, jossa vierähtikin useampi tunti ja kotona olin illalla yhdeksän aikaan. Kun koulupäivä kestää aamukahdeksasta iltayhdeksään, ei haittaa ollenkaan, että opettaja pistää viestiä ja kertoo peruttaneensa perjantailta kaiken ohjelman.. :-D Sainpahan nukkua tänään hieman pidempään.


Saturnus ja sen sombrero

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti