tiistai 22. toukokuuta 2018

"karikatyyri" Paavo Väyrynen


Hän, joka ei esittelyjä kaipaa.

Viime presidentinvaalien aikaan seurasin suurella mielenkiinnolla Paavo Väyrysen kisassa kompuroimista ja vaalipaneeleissa sekoilemista. Muistan useamman haastattelun, jonka aikana jopa toimittajat eivät pystyneet pitämään pokkaansa vaan ihmettelivät ääneen nauraen Väyrysen selvästi harhaisia vastauksia. Itseäni melkein kammotti millaisen lähestymistavan vaalikisaan tämä ehdokas oli itselleen valinnut; en usko olevani ainoa, jota Paavon käyttäytyminen lähinnä muistutti Donald Trumpin käyttämää "taktiikkaa" Yhdysvaltain viime vaaleissa. Tuntui, että mitä tahansa Paavolta kysyttyynkin, onnistui hän vastauksensa jotenkin kääntämään Sauli Niinistön mustamaalaamiseen - vaikkei kysymys olisi mitenkään sen hetkiseen presidenttiin liittynytkään. Ja näin oli _joka_ haastattelussa. Näinhän myös Donald Trump käyttäytyi vastustajaansa Hillary Clintonia kohtaan. Kuka välittää faktoista, kun hauskempaa on katsoa lapsellista selän takana haukkumista ja kiukuttelua?

Ja vaikka vakavista asioista tässä puhutaankin, taitaa Väyrynen kuitenkin yleisesti herättää ihan vain naurun tyrskähdyksiä ja myötähäpeää. Olen huomannut kuluneen vuoden aikana, kuinka Väyrysen dissaaminen on yhdistänyt ihmisiä. Jos mitään muuta yhteistä ei ole, niin ainakin voidaan olla samaa mieltä siitä, että Paavo on ehkä hiukkasen pöpi?

Vaalitulosten laskentaa alkuvuodesta katsoessani sain siis hieman järkyttyä, kuinka korkealle Paavon pisteet ylsivät ja agressioissani piirsin tämän:


Kyllä, se on Paavo Väyrysen ja Muumien Mörön risteymä. Miksi? Koska ne kaksi ovat käytännössä yksi ja sama (kammottava) satuhahmo. Etkö usko?

^ Kuten Mörkö ensimmäisen muumitalovierailunsa jälkeen huutaa mennessään: "MINÄ PALAAN VIELÄ". Kukaan muu(mi) tuskin välittää näiden monstereiden ajatuksista pätkän vertaa, mutta näyttää olevan mahdotonta päästä heistä eroonkaan. Minua on myös aina kummastuttanut suuresti, mitä ihmettä Väyrynen kuvittelee saavuttavansa höpöttämällä "Paasikivi-Kekkonen" linjasta politiikassa. Edellä mainittujen presidenttien linjaukset tuskin ovat kovin valideja nykypäivänä ottaen huomioon, että Kekkonenkin on ollut kuolleena jo yli kolmekymmentä vuotta - Paasikivesta puhumattakaan. Joten, kuten mörkö kulkiessaan jäädyttää maan, jäädyttää Väyrynenkin jutuillaan jotain - Suomen.

Ja vihdoin (:-D) päästään itse aiheeseen: päätin muuttaa nopean piirrokseni oikeaksi maalaukseksi.


Halusin tietenkin Paavo-Mörön kaiken keskiöön, mutta pienenä lisänä keksin laittaa mukaan myös Väyrysen kauniin "kuningasmukin" (wtf). Taustalle valikoitui jäätynyt eduskuntatalo ja tuomiopäivän punaisena myrskyävä taivas. Siinäpä tulevaisuus. Maalauspohjan koko on 80x60cm ja toteutin sen öljyväreillä. Nimesin tämän mieltä järkyttävän teoksen "Paavon Haave"ksi (parempaa nimi-ideaa odotellessa!) ja tällä hetkellä se roikkuu Joensuussa Taitokorttelin Kauppaneuvoksen kahvilan seinällä. Se on siellä 29.5 asti. Sinne siis kaikki kynnelle kykenevät.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti